Tuomarit

Tuomari Tuija Hukkasen esittely ja terveiset:

"Kiitos Suomen Noutajajärjestölle kutsusta saapua arvostelemaan Noutajien NOME-B SM koetta 2023!!

Ensimmäinen noutaja on saapunut kotiimme 34- vuotta sitten. Siitä alkoi harrastus, josta on tullut ”elämäntapa”. Tutuiksi näinä vuosina ovat tulleet niin näyttelykehät kuin noutajien eri metsästyskoemuodot.

Perheessämme on tällä hetkellä kaksi nuorta noutajaa, joista toivottavasti kehkeytyy minulle koe- ja metsästyskaverit. Metsästys on keskittynyt kyyhky- ja vesilintu metsästykseen.

Hyvää kevättä ja kesää Noutajaväelle, tavataan syyskuussa Keuruulla."

Tuomari Susanna Salosen esittely ja terveiset:

"Kiitos kutsusta tulla arvostelemaan NOME- B- kokeen Suomen mestaruutta 2023. Olen erittäin iloinen, että saan tulla arvostelemaan Suomen parhaita noutajia.

Olen Susanna Salonen, NOU- ja NOME-B ylituomari. Olen Pirkanmaalta, Hämeenkyröstä ja olen harrastanut noutajien kanssa eri lajeja jo vuodesta 1995 alkaen. Lapsuuden perheeseeni on tullut ensimmäinen noutaja jo vuonna 1983.

Olen sittemmin ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa, niin NOME- toimikunnassa kuin kouluttajana. Kasvatan labradorinnoutajia pienimuotoisesti kennelnimellä Salomäki.

Tällä hetkellä kotonamme on kolme labradorinnoutajaa, joiden kanssa käymme noutajien metsästyskokeissa.

Pääasiallisesti noutajat ovat meillä metsästystä varten ja ne pääsevätkin varsin monipuolisesti läpi metsästyskauden käymään jahdeissa."